Leikin ahkeraa. Nousin aamulla aikaisin ja kirjoitin puoleen päivään. Leivoin luvatut rullat ja kannoin laatikot. Lajittelin ne nätisti ja juoksin rinkiä koiran kanssa. Systeri vieraili. Juttelimme mukavia.

Lupauduin mukaan sukkasatoon. Ja aion saada valmiiksi ainakin ne yhdet. Sellaiset, jotka voi sitten lähettää Venäjälle. Se on vähimmäisvaatimus. Ja koska en tunnetusti ole kovin kärsivällinen neuloja, niin hankin juuri viidet vauvan sukka/tossu-ohjeet. Hehheh. Naurakaa vain. Kun aloitan ensimmäisiä ja hermostun kymmenen silmukan jälkeen niin kokeilen seuraavaa ohjetta. Helpoin voittakoon! Tai haastavin. Miten vain. Sellainen joka tapauksessa, jota minunkin hermot sietävät.

Se on muuten kumma homma, kuinka en saa neuleitani loppuun. (Paitsi ne yhdet säärystimet, jotka oli pakko tehdä, kun sisko tarvitsi niissä kiinni olevia puikkoja). Kuitenkin teen tuosta vain kanavatöitä, jotka vaativat jopa enemmän keskittymistä ja hermoilua. En jotenkin osaa upota neulomiseen. En sillä tavalla, että unohtaisin kaiken ympärillä olevan. Siten kuin unohdan kirjoittaessani, maalatessani, askarrelessani. Ja sitten kuitenkin virkkaaminen taas luonnistuu... Joten. Jep. Eipä siitä sen enempää.

Oletteko muuten lukeneet Betty Edwardsia? Jos ette, niin hankkikaa heti käsiinne. Ajatukset ovat niin herkullisia, että niitä kannattaa lukea jokaisen. Ja jos aikaa löytyy tarpeeksi, niin kehotan ihmeessä lukemaan kirjat kynän kanssa ja tekemään piirrustustehtävät ajan kanssa. Parasta, mihin olen aikoihin törmännyt!

Ja siinä samalla voi kehittää sitä itsehillintäänsä... Vaikka täytyy nolona tunnustaa, että minä hermostuin sen perhanan Picasson kanssa. En vieläkään tiedä miksi. Tunsin suunnatonta halua repiä kirja ja olisin repinytkin, jos se olisi a) ollut omani ja b) ollut hitusen halvempi. Mutta kokeilin toista kuvaa ja piirtelin ylösalaisin Tove Janssonin vanhoja luonnoksia. Hitto. Minusta olisi pitänyt tulla väärentäjä. Vaikka vielähän tässä tietenkin ehtisi...

Suunnittelee Lara.